maanantai 6. huhtikuuta 2015

5.4.2015 0 viikkoa ja 4 päivää 0 weeks and 4 days

Tänään on ollut surullinen päivä. Kyyneleitä on vuodatettu kerran jos toisenkin. Kieppi-poju menehtyi tukitoimenpiteistä huolimatta. Lauantai-illasta lähtien Kieppi kieltäytyi syömästä aivan täysin. Ei kelvannut vastike pullosta eikä maito nisistä. Taivaalla tassuttelee yksi pieni Kieppi-tähtönen.

Kelmi syö ja painon tippuminen on loppunut. Vastiketta tarjotaan tasaiseen tahtiin ja tissille autetaan. Kelmi huijaa minua usein, sillä se hakeutuu muiden mukana nisille. Mutta kun tarkemmin katson, se on useimmiten nukkumassa kavereiden välissä. Toivotaan, että vointi lähtee parempaan päin.

Mutta nyt iloisempiin kuulumisiin. Kybä, Kuka, Kiva, Kuje, oodi ja Karma kasvavat ja voivat hyvin. Ne hakeutuvat nisille aktiivisesti ja protestoivat, jos matka maitobaariin on liian pitkä tai haastava. Pentuset nytkyvät, hytkyvät ja säpsyvät suloisesti nukkuessaan. On hauska nähdä, miten pienet naamalihakset treenailevat tulevaa varten pentujen nukkuessa. Nisillä tuupitaan ja syömisen eteen tehdään kovasti töitä. Ja kun maitohanat aukeavat, hännänpäät lähtevät heilumaan suloisesti.

Pennuille aloitettiin tänään Bio sensor -ohjelma.
"Bio sensor on Yhdysvaltain armeijan kehittämä ohjelma, jonka tarkoitus on stimuloida pennun aivojen synapsien kehitystä. Pentujen hermoston kehitys on hyvin aktiivista 3-16 vuorokauden iässä, ja Bio Sensor-ohjelma kohdistuu juuri tuohon ikäkauteen. Aivosolujen välisten synapsien määrällä on vaikutus koko hermorakenteeseen. Mitä enemmän koiralla on synapseja aivosolujen välillä, sitä enemmän sillä on mahdollisuuksia käyttää aivokapasiteettiaan. Mitä aiemmin hermosto alkaa kehittyä, sitä enemmän synapseja ehtii syntyä kriittisen kehitysvaiheen aikana. Samanaikaisesti Bio Sensor hyödyttää pentua myös sosiaalistamisen kannalta, ja menetelmä totuttaa pentua käsittelyyn. Hyvän hermoston ja stressinsietokyvyn omaava koira pystyy aikuisenakin oppimaan tehokkaammin, ja toimimaan paremmin vaativissakin tilanteissa.

Bio Sensor-ohjelman on tutkittu vaikuttavan pentujen kehitykseen muun muassa seuraavilla alueilla:

- hermoston varhaisempi kehitys
- parempi kardiovaskulaarinen suorituskyky
- parempi vastustuskyky fyysisille sairauksille
 - parempi ongelmanratkaisukyky
 Bio Sensor-ohjelma suoritetaan pennuille 3-16 vuorokauden iässä kerran päivässä. Ohjelman ärsykkeet eivät kuulu sen ikäisen pennun luontaisesti kohtaamiin ärsykkeisiin. Ohjelmaa ei toisteta useammin, sillä liiallinen stressaaminen aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Pentu kerrallaan käydään kaikki viisi kohtaa läpi:
1. Kosketusärsyke
Kutitetaan pentua yhden tassun varpaiden välistä pumpulipuikolla. Ei ole väliä ilmaiseeko pentu tuntevansa ärsykkeen vai ei. Kesto 3-5 sekuntia.
2. Pystyasento (pää ylös)
Pidetään pentua molemmissa käsissä niin, että se on pystyasennossa, pää hännän yläpuolella. Kesto 3-5 sekuntia. 
3. Pystyasento (pää alas)
Kuten edellä, mutta pää alaspäin. Kesto 3-5 sekuntia. 
4. Selkäasento
Pidetään pentua selällään kämmenillä. Kesto 3-5 sekuntia. 
5. Lämpöärsyke
Asetetaan pentu mahalleen märälle, jääkaappikylmälle pyyhkeelle. Ei estetä pentua, jos yrittää ryömiä pois alustalta. Kesto 3-5 sekuntia."

Aamupäivän painot:
Kelmi 282g :(
Kuka 519g
Kybä 537g
Kiva 490g
Koodi 481g
Kieppi 241g :(
Kuje 349g
Karma 470g

RIP Kieppi

Today has been a sad day with lots of tears. Kieppi passed away today even with trying to help him every way possible. On Saturday evening he refused to eat totally, not from Nessa not from bottle. Now we have little new star called Kieppi.

Kelmi is eating and the weight has stopped dropping. We are giving him lots of extra milk. Kelmi has been fooling me, cause he seems to be eating with the rest of the pups. But when I look closely, he is just sleeping while the rest are eating. Hoping he will be ok with a little help.

But now to happier things. Kybä, Kuka, Kiva, Kuje, Koodi and Karma are doing great. They are eating, growing and sleeping.

I started the Bio sensor program for the pups today.
"The U.S. Military developed a program in the 1970´s called Bio Sensor. The program was developed to improve the performance of dogs used for military purposes. 

The basic premise of the program is that early neurological stimulation exercises could affect the performance of the dog. The Army's research revealed that early stimulation of the puppy from the 3rd day through the 16th day influence rapid neurological growth and development.

I have incorporated the Bio-Sensor program into my breeding and socialization. I believe that handling dogs at an early age helps with the physical and social development of the puppy.

Below are the six Bio Sensor exercises designed to stimulate the neurological system of the puppy. I have incorporated these exercises into our daily puppy routine. Each puppy is put through the following exercises once daily:

1. TACTILE STIMULATION Hold the puppy in one hand, the handler gently stimulates (tickles) the pup between the toes on any one foot using a Q-tip. It is not necessary to see that the pup is feeling the tickle. Time of stimulation 3 - 5 seconds.

2. HEAD HELD ERECT Using both hands, the pup is held perpendicular to the ground, (straight up), so that its head is directly above its tail. This is an upwards position. Time of stimulation 3 - 5 seconds.

3. HEAD POINTED DOWN Hold the puppy firmly with both hands the head is reversed and is pointed downward so that it is pointing towards the ground. Time of stimulation 3 - 5 seconds.

4. SUPINE POSITION Hold the puppy so that its back is resting in the palm of both hands with its muzzle facing the ceiling. The pup while on its back is allowed to sleep struggle. Time of stimulation 3-5 seconds.

5. THERMAL STIMULATION Use a damp towel that has been cooled in a refrigerator for at least five minutes. Place the pup on the towel, feet down. Do not restrain it from moving. Time of stimulation 3-5 seconds."

Weighing in the morning:
Kelmi 282g :(
Kuka 519g
Kybä 537g
Kiva 490g
Koodi 481g
Kieppi 241g :(
Kuje 349g
Karma 470g

Kuka

Koodi

Kybä

Kuje

Kiva

From up: Koodi, Karma, Kuje, Kieppi, Kelmi, Kuka, Kiva and Kybä

lauantai 4. huhtikuuta 2015

4.4.2015 0 viikkoa ja 3 päivää 0 weeks and 3 days

Tänään vain lyhyt päivitys, energiat ovat menneet pennuista huolehtimiseen ja kahdesta pennusta huolestumiseen :(. Kuusi pentua kahdeksasta voi oikein hyvin. Ne ovat pyöristyneet ja paino on lisääntynyt mukavaa tahtia. Mutta Kelmillä ja Kiepillä paino on tippunut syntymästä, ne nukkuvat paljon eivätkä viihdy syömässä riittävän aktiivisesti. Molempia on tänään tukiruokittu, nesteytetty ja nosteltu nisälle aktiivisesti. Katsotaan kuinka miekkoset lähtevät piristymään. Saa peukuttaa ripeän painonnousun puolesta, kiitos!


Today just a short post. My energy has been spent on taking care of the pups and worrying about the two smallest ones :(. Kieppi and Kelmi have been losing weight and they are sleeping almost all the time instead of eating. I have been helping them eat, given then extra milk and even hydrated tem a bit. Please send them your best wishes for quick recovery, thank you!

perjantai 3. huhtikuuta 2015

3.4.2015 0 viikkoa ja 2 päivää 0 weeks and 2 days

Tänään on vietetty Pitkää Perjantaita hyvin pennuntuoksuisissa tunnelmissa. Aamupalan söin pentulaatikossa pentujen puuhia ihaillen, Nessaa rapsutellen ja pentusia silitellen. Luksusta. Sara halusi istuskella kanssani pentulaatikossa. Meillä oli vähän ahdasta, mutta niin mukavaa. Sara on pennuista aivan innoissaan.

Nessa on oikea supermama, huolehtii pennuistaan erinomaisesti eikä stressaa lainkaan ihmisten läheisyydestä. Nessa vain nauttii täysin rinnoin silittelystä ja hellittelystä, jonka mamsku on tosiaan ansainnut. Pentuaikana Nessan yliaktiivinen kielikin saa riittävästi puuhaa ;). Ulos Nepe lähtee, mutta pentujen luo takaisin on kiire. Lenkit saavat siis vielä odottaa. Ruoka maistuu erinomaisesti.

Pennut ovat äärettömän suloisia. Tänään olen oppinut erottamaan kaikki mustat toisistaan niin naamavärityksen kuin niskan merkkienkin perusteella. Vaati kyllä vähän harjoittelua. Pennut ovat olleet hyvin tyytyväisiä, niiden päivät kuluvat syöden ja nukkuen. Tänään pennut olivat hetken pentulaatikon ulkopuolellakin. Pentusille tarjottiin kokemuksia myös pienellä sylihetkellä sekä puntaroinnilla.

Tänään tuli otettua myös paljon kuvia. Niin paljon, että hyviäkin jäi jäljelle 104. Kuvia pentujen ekasta viikosta KUVASIVULTA.

Nessa ja Kybä


Kuka ja Kybä


Today we spent Good Friday at home, enjoying the little puppies. Morning started with a long breakfast in the whelping box. I was admiring the pups, stroking the pups and of course petting Nessa. Simple luxury. Sara wanted to come with me and so we spent a long time in the whelping box me, Sara, Nessa and the pups. It was a bit crowded, but so nice. Sara is so excited about the pups.

Nessa is being a true super-mama. She is taking excellent care of her babies and doesn´t mind us there close to her pups. She just loves all the attention, stroking and petting she gets from us. When Nessa is having her pups, even her overly active tongue has enough work to do ;). Nessa comes out when asked, but is in a hurry to get back to her babies. So, no long walks for her yet. She has very good appetite.

Puppies are so cute, unbelievably cute. Today I have learned to tell all black ones apart from each other, by their face marking and their markings on their necks. It took some time I have to tell you. Puppies have been very happy, just sleeping and eating. Today they spent a little time outside the whelping box with Nessa. They got to spent little time in my lap and got weighted as well.

Today I took a lot of photos, actually so many that even 104 were good ones. All the photos of puppies first week in PHOTO PAGES.

Kuje

Kuka

Kelmi

Kiva

Kybä

Koodi

Kieppi

Karma

torstai 2. huhtikuuta 2015

Eka kuvaussessio First portraits

Poika 1, "Kelmi" Wirneen Koneeseen Kadonnut



Poika 2, "Kuka" Wirneen Kilpikonna





Poika 3, "Kybä" Wirneen Kymmenen Ylöspäin



Poika 4, "Koodi" Wirneen Kolmiolääke





Poika 5, "Kieppi" Wirneen Käännä Se Pois




Poika 6, "Karma" Wirneen Karman Laina




Tyttö 1, "Kiva" Wirneen Kristalliprinsessa




Tyttö 2, "Kuje" Wirneen Kaikki Sun Pelkosi





2.4.2015 0 viikkoa ja 1 päivä 0 weeks and 1 day

Pentulaatikossa on rauhallista ja tyytyväistä sakkia. Nessa nukkuu ja hoitaa pentujaan esimerkillisesti. Pennut syövät ja nukkuvat. Ihania pieniä ❤️.



Everything is allright in the puppy box, relaxed and content bunch of pups. Nessa is sleeping and taking excellent care of her pups. Pups are eating and sleeping. Wonderful little ones ❤️.









keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Vihdoinkin! Finally!

Nessa piti meitä jännityksessä koko päivän. Nyt voin kuitenkin iloisesti ilmoittaa, että ensimmäinen pentu on syntynyt!

Nessa kept us waiting all day, but now I can announce that the first puppy is finally born!

1. pentu "Kelmi" 23.39 poika / boy, musta valkoisin ja tan merkein / black with white and tan, 385g

2. pentu "Kuka" 0.05 poika / boy, red merle valkoisin merkein / red merle with white, 398g

3. pentu "Kybä" 0.57 poika / boy, punainen valkoisin merkein / red with white, 420g

4. pentu "Kiva" 1.25 tyttö / girl, musta valkoisin ja tan merkein / black with white and tan, 378g

5. pentu "Koodi" 1.48 poika / boy, musta valkoisin ja tan merkein, vähemmän valkoista päässä / black with white and tan, less white in the head, 415g

6. pentu "Kieppi" 2.46 poika / boy, musta valkoisin ja tan merkein, eniten valkoista päässä ja haaleammat tanit / black with white and tan, more white in the head, lighter tan markings, 344g

7. pentu "Kuje" 3.49 tyttö / girl, punainen valkoisin ja tan merkein / red with white and tan, 351g

8. pentu "Karma" 4.50 poika / uros, musta valkoisin merkein, musta nenä jo syntyessä / black with white, black nose already, 330g.

Kaikki pennut ovat hyvin reippaita, aktiivisia ja päättäväisiä. Ne protestoivat äänekkäästi jos maitobaari on liian kaukana tai ne ovat joutuneet eksyksiin pentulaatikon syövereihin. Ihanuudet ❤️.

Pari huonolaatuista kännykuvaa parempia kuvia odotellessa. Huomenna, tai siis myöhemmin tänään, Make saa varmasti otettua kaikista edustavat poseerauskuvat.


All pups are active and decicive. They are telling pretty loudly if something is not going as they would like. They are awesome ❤️.

Some poor quality photos taken by my phone before getting new better ones tomorrow, that means later today.